tiistai 26. toukokuuta 2015

Kuulumisia koulusta

Eilen aloitettiin lukukauden viimeinen, kolmen viikon figuuri.


Alkuperäinen malli jätti tulematta (ilmoittamatta) joten kolmesta tunnista meni hukkaan reilu puoli tuntia ennenkuin uusi malli saapui paikalle. Tänään ohjelmassa mittojen tarkistuksia. Ei passaa kiiruhtaa eteenpäin ennenkuin kaikki on kunnossa. 

Cast Roomissa jatkan korvan kanssa. Siirryin eilen varjoista valoihin ja jatkoin tänään valoisten alueiden kanssa. 


Lopuksi vielä kuva viime viikolla valmistuneesta kahden viikon figuurista. 


Viikonlopun Rooman reissun lähes kaikki kuvat on järjestelmäkamerassa vielä, joten niitä en ainakaan vielä jaa. Tulipahan opittua se joka olisi pitänyt olla jo tiedossa eli osta kaikki liput netistä etukäteen. Vatikaanin museot ja Sikstuksen kappeli jäi näkemättä koska lippuja sai vasta muutaman päivän päähän eikä 2-3 tunnin jonotus vesisateessa oikein napannut. No, pari tuntia kuitenkin jonotettiin Pietarinkirkkoon, sinne ei lippuja tarvinnut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti