Otan joka päivä aina työnteon jälkeen kuvan työstä jotta voisin seurata miten homma etenee. Tässäpä taas kuvia keskeneräisistä töistä tältä viikolta, jutustelun ohessa.
Toissapäivänä grisaille -maalauksen kanssa tapahtui taas yksi silmien avautuminen. Samanlainen kuin viimeisen hiilipiirroksen, Carpeaux:n, kanssa. Huomasin silloin yhdessä vaiheessa, ihan yhtäkkiä, että kaikki on aivan liian leveää. Carpeaux:n suu, patsaan jalusta olivat aivan liian leveät. Ja heti tietysti korjaamaan.
Sitä opettajat täällä jaksavat aina toistaa. Heti kun virheen näkee, se on korjattava. Ei ole vaihtoehtoa. Tai on - jos et korjaa, työstä ei tule hyvää. Ongelma ei mihinkään katoa ja sen kiertäminen ei yleensä auta asiaa. Toki sekin on totta että täydellisyyttä ei kannata tavoitella. Mutta jos selkeä virhe löytyy, sitä ei kannata alkaa piilottelemaan tai kiertämään. Nöyrästi vaan korjaamaan ja tekemään uusiksi. Mitä aikaisemmin, sen helpompaa ja nopeampaa se on.
Toissapäivänä siis huomasin että tämän grisaille -maalauksen kanssa on sama juttu. Maalaukseni on aivan liian leveä, tässä tapauksessa vajaa sentin verran. Taipumuksenani on näköjään tehdä liian leveää ja myös usein liian tummaa. Vaikka kuinka mittaan niin leveää tulee. Jokaisella taiteilijalla on joku oma taipumus jota vastaan aina kamppailla. Tämä liian leveän tekeminen on kuulemma aika yleinen näkemisen ja tekemisen ongelma.
Samalla silmänavauksella huomasin että taulun värit ovat aivan liian kylmät. Lämpimät sävyt patsaassa suorastaan hehkuivat yhtäkkiä silmään, ja oma maalaukseni näytti aneemisen kylmän harmaalta siinä vieressä. Varmistin asiaa hetken ja vinkkasin opettajan paikalle. Eikös olekin näin, kysyin. Opettaja otti virkkuukoukun, mittaili ja totesi että näin on, ja lämpötila on myös pielessä. Ja sitten töihin. Ei siinä kannata asiaa tuskailla. Kakkaa ei kannata tehdä joten korjataan asia. Sekoitin uudestaan taustaväriä paletille, varmistin että se on samanlaista kuin jo taululla oleva, sipaisemalla väriä taustaan ja aloin höyläämään sivuilta pois ylimääräistä leveyttä. Edes takaisin siinä sai vähän aikaa hinkata ennenkuin tilanne oli tyydyttävä.
Tänään jatkoin sitten varjoisilla alueilla (turn to the dark side, Luke) ja siellä otin käyttöön lämpimämmät sävyt. Käytännössä siis enemmän raw umberia ja vähemmän ivory blackiä kuin aikaisemmin. Valoisilla alueilla korjaan lämpötilan myöhemmin. Sen voi tehdä opettajan mukaan vaikka ihan viimeisellä maalauskierroksella.
Grisaille Davidin pärstästä tämän aamupäivän jälkeen. Kännykkäkameralla on raukalla vaikeuksia valottaa oikein sekä patsas että taulu. Toinen on yli- ja toinen alivalottunut.
Tuo toistuva silmien avautuminen jaksaa hämmästyttää. Yhtenä hetkenä asiat ovat aika lailla kunnossa, sitten samassa hetkessä huomaat että ei helvetti, tämähän on ihan päin persettä. Sitten et voi ymmärtää mikset aikaisemmin tätä nähnyt. Siis aivan uskomatonta. Koulussa on kyllä opetettu monta kertaa että esimerkiksi viivapiirroksen virheitä voi olla vaikea havaita ilman varjoja. Kun varjojen muodot ja valöörit on vihdoin paikallaan, virheet itse viivapiirroksessa nousevat esiin. Eli tämä on ihan luonnollinen osa prosessia. Tietyt asiat pysyvät näkymättömissä, siihen asti kun kuvaan tulee joku uusi tekijä, joka nostaa esiin ne aikaisempien vaiheiden virheet.
Kun tämän ymmärtää ja hyväksyy luonnolliseksi osaksi ihmisen havainnointia ja teoksen kehittymisen prosessia, virheet eivät samalla tavalla iske omaan egoon. Se on kaikki vaan ihan luonnollista ja siitä vaan on hyvä olla jatkuvasti tietoinen. Eräänlaista itsensä ymmärtämisen ja tarkkailun prosessia siis.
Ainoa oikea virhe jonka voi tehdä on jättää tekemänsä virhe korjaamatta.
Figuurikin edistyy. Tämä on toiseksi viimeinen lyijykynätyö. Vielä yksi tämän jälkeen tänä lukukautena, ja sitten alkaa hiilellä figuurin piirto, ja samalla piirroksen koko kasvaa. Nyt piirretään 40cm kokoista, sitten 50-60cm. Tai siis alkaa niille, jotka jäävät seuraavalle lukukaudelle. Minä valitettavasti joudun palaamaan takaisin Ouluun joulukuussa. Hiilen kanssa piirtämisen jälkeen tänne jäävät onnekkaat kakkiaiset sitten aloittavat figuurin maalauksen öljyväreillä.
Figuuri nyt. Vielä puolitoista viikkoa töitä edessä. Sitten vielä yksi...
Tämä päivä figuurin kanssa oli turhauttava, jälki oli epätasaista, etenin metodin vastaisesti, jouduin poistamaan liian aikaisin tekemiäni juttuja ja sotkin koko ajan. Siis aivan kuritonta tekemistä. Ja lisäksi yksi pieni neulan kärjen kokoinen piste mallin oikeassa käsivarressa vaalealla alueella jostain syystä meni totaalisen mustaksi. Eli pieni piste, ilmeisesti reikä paperissa, aina suorastaan imi grafiittia itseensä kuten nanokokoinen musta aukko. Käytin ainakin puoli tuntia pelkästään siihen kun yritin saada sitä mustaa pistettä katoamaan. Ja aina se vaan tuli takaisin, levisi pitkin Biceps brachii:ta ja kun hinkkasin sen pois, paikalle ilmestyi paperinvalkoinen, kauas hohtava läikkä. Argh!
Maanantaisin olemme Maestron ohjauksessa tehneet öljyväreillä luonnoksia elävästä mallista. Viime maanantaina malli (sama kuin lyijärifiguurissa) jäi koululle pyöräillessään auton alle! Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Ainoa näkyvä seuraus on oikeassa polvessa oleva laastari jonka häikäisevä kirkkaus muuhun ihoon nähden hieman häiritsee jalkojen piirtämistä. Koska malli ei siis maanantaina päässyt paikalle, kopioimme vanhojen mestareiden piirroksia öljyväreillä. Alla oma iltapäivän tuotokseni. Tämä oli hyvä ja mielenkiintoinen harjoitus. Koulun käytävillä näkee jatkuvasti opiskelijoita kopioimassa vanhojen mestareiden tauluja. Todella tehokas tapa oppia maalaamaan. Pitäisi jatkaa täällä kotosalla noita kahta omaakin kopiointiprojektia kun vaan jaksaisi.
Master copy öljyväripaperille
Lisäksi Maestro näytti omia muotokuva- ja figuuriluonnoksiaan ja selitti miten ne oli maalattu ja antoi monia vinkkejä käytännön työskentelyyn. Kaiken kaikkiaan siis työteliäs puoli viikkoa takana. Huomenna taas aamusta cast roomiin maalaamaan!
