maanantai 21. joulukuuta 2015

Hidas kotouttaminen

Hitaasti edistyy kotouttaminen tällä mamulla. Sairastuin lähtiessä flunssaan, joka osoittautui aika pahaksi. Buranaa kuluu ja vitamiineja. Lisäksi venäytin selkäni nostellessa sohvaa Firenzessä pakatessani tavaroita. Etsin sohvan alta kadonneita Wi-Fi -tukiaseman antenneja. Ei löytynyt. Asuntoni Oulussa on siis vieläkin puolillaan jätesäkkejä ja pahvilaatikoita. Hitaasti siis etenee. Flunssa on vieläkin päällä, joten joulu mennee aika rauhallisesti purkaessa tavaroita ja siistiessä asuntoa.

Italiassa töitteni ja maalaustarvikkeiden rahtaaminen edistyy "rennolla" otteella. Kuljetusfirma haki taulut, piirrokset, maalaustarvikkeet ja taidekirjat 9.12. Nyt, lukuisten sähköpostien ja puhelujen jälkeen vihdoin sain viimeisen tiedon jonka tarvitsen maksaakseni rahtaamisesta. Lauantaina sieltä lähetettiin hinta, mutta maksutiedot jäivät puuttumaan. Nyt tänään toisen yrityksen jälkeen sain puhelimella kiinni myymälävastaavan ja sain PayPal -osoitteen johon maksun voi suorittaa. Aikoivat - kun hoputin heitä - lähettää tavarat "huomenna". On kuulemma joulukiireitä. Alun perin ilmoitin heille että saavat lähettää tavarat heti ja maksan kaiken heti kun vaan kertovat miten, siis vajaa kaksi viikkoa sitten. Jos näin olisi tapahtunut, rahti olisi jo täällä. No, tällaista se joskus on, Italiassa.

Kotistudion pystytys siis odottaa tuota rahtia. Hankin kuitenkin jo maalaustelineen ja kävin ostamassa muutaman siveltimen ja maalausnesteitä että pääsen vauhtiin. Onneksi hyvin varusteltu taidetarvikeliike on tuossa ihan parin korttelin päässä. Varastoimistani tavaroista löytyi öljyvärejä ja lisää maalausnesteitä, ja paletin sekä mahlstickin toin mukanani matkalaukussa. Maalaustelineellä on siis jo yksi hiilellä luonnosteltu työ odottamassa viimeisiä korjauksia ja fiksaamista, jonka jälkeen pääsen puristelemaan tuubeista maalia paletille... Välillä kun tämä laatikoiden purkaminen alkaa väsyttämään flunssaista, istahdan maalaustelineen eteen. Tosin sairaana olemisen kooma tarkoittaa useinmiten sitä etten tee yhtään mitään. No, pikku hiljaa alkaa jo helpottamaan.


Talvi-idylli, kun saavuin Ouluun. Tämän jälkeen onkin sitten lumi sulanut vedeksi, rännäksi ja jääksi ja olosuhteet ovat aika lailla ikävämpää nähtävää.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Viimeinen päivä




Tavaroiden rahtaamisesta huolimatta piti käydä vielä ostamassa matkalaukku ja maksaa siitä ylimääräistä lennoilla. 

Flunssakin iskee sopivasti. Nyt pakkaamaan ja siistimään jälkiä, aamulla kentälle. 

Takaisin tulen heinäkuussa parin viikon vorkshoppiin joten en sano hyvästi vaan näkemiin, Firenze!

Koiraystävällinen kaupunki, juomakippoja on siellä sun täällä. 

Salaovi ties minne

Maestron opettajan, Pietro Annigonin työ Palazzo Strozzissa



torstai 10. joulukuuta 2015

Paluun valmisteluja


Rahtaan isommat ja painavimmat tavarat Suomeen. Siis taulut, piirrokset, kirjat, kangasrullat, maalit, siveltimet yms. mitä ei kannata matkalaukuissa lentokoneeseen laittaa. Kuriirifirma haki kamat aamulla, tekee niille laatikon ja hoitaa rahtauksen.

Hiilipiirrokset ovat erityisen herkkiä kuljetuksen aiheuttamille vaurioille. Teippasin ne piirroslevyihin kiinni ja levyt vastakkain pullonkorkeista tehtyjen palasten erottamina. Luultavasti ja todennäköisesti kuljetuksen aiheuttama tärinä ja värinä aiheuttaa hiilen irtoamista paperista, huolimatta fiksatiivin käytöstä.  Jo kesällä lievästi vaurioituneet grafiittipiirrokset ja hiilipiirrokset pitää siis ensin korjata kun ne saapuvat Suomeen. Vasta sen jälkeen valokuvaan ja kehystän ne. 
Seuraavaksi vien opiskelijakavereille myymäni tavarat heille. Maalaustelinettä ei kannata rahdata Suomeen ja maalausnesteiden kanssa voi tulla ongelmia (tulenarkuus) joten ne jätän tänne. Niitä nyt saa Suomessakin vaikka hinnat on aika lailla korkeammat kuin täällä. Pistin kotiin menevään pakettiin muutaman rullan Zecchin kangasta. Se on aika kallis öljypohjainen kangas joka maksaa Suomessa hunajaa jos sitä sieltä edes saa. Itse sitä toki voisi tehdä mutta pohjan kuivuminen vie parikin vuotta, joten...

Viimeiseksi pakkaan jäljellä olevat tavarat matkalaukkuihin. Sen jälkeen selviää tarvitsenko vielä ylimääräisen matkalaukun ja käyn sen sitten ostamassa jos näin käy.

Aikaa jää toivottavasti vielä pariin kolmeen museokäyntiin, viimeisen Firenzen viikonloppuni aikana. Strozzin museossa on ainakin hyvä näyttely menossa. Lisäksi ihan naapurissa oleva museo Bardinin puiston yhteydessä on käytävä katsomassa. 


lauantai 5. joulukuuta 2015

Muutoksen rattaat rutisee


Taulut osin pakattu, hiilipiirrokset salkussa teipattuna. Grafiittitöitä paketoin tänään ja huomenna. Silloin myös työkalut ja tarvikkeet. Ensi viikolla rahtifirma hakee tavarat. Toivotaan ainakin, sieltä ei ole vastattu yli viikkoon maileihin ja puhelin tuuttasi varattua koko aamun. 

Tänne jää maalausteline, maalausnesteet ja muuta pientä sälää joita ei kannata rahdata Suomeen. Niille onneksi löytyi helposti ostaja koulun opiskelijoista. 

Joulutori Santa Crocen aukiolla. 


Palazzo Vecchion luona ja keskustassa yleensä, paljon väkeä tänä iltana liikkeellä. 

Lopullinen versio viimeisestä figuurista. 

Jäljellä vain purkua, pakkaamista, siirtyminen takaisin Suomeen. Onneksi kaikenlaista apua tähän olen saanut moneltakin, aika iso projekti on paluu kuten oli tänne lähtökin.  

Uusi koti odottaa, osa varastoiduista kamoista on jo tilattu sinne toimitettavaksi ja suunnitelma omasta kotistudiosta on jo hyvin pitkällä. Ja työtkin pitää aloittaa...



tiistai 1. joulukuuta 2015

Kolme päivää

Kolme päivää koulua jäljellä. Sen jälkeen alkaa armoton järjestely, tavaroiden rahdin järjestäminen ja matkalaukkujen pakkaaminen.

Nina saapui juuri Ouluun. Kiva kohta nähdä kaikkia!