lauantai 18. huhtikuuta 2015

Figuuri 5x3 tuntia

Kuvassa tämän viikon iltapäivien tuotos, figuuri jonka korkeus on se standardi 30 cm mitä koulussa yleensä piirretään. Piirros aloitettiin luonnospaperille maanantaina, siirsin sen keskiviikkoiltana paremmalle paperille josta jatkoin eteenpäin. Piirustusta ei viety loppuun asti, vaan jätin sen muutamaa yksityiskohtaa (kasvot, käsi, jalka) lukuunottamatta kesken eli viivapiirrosasteelle. Tuosta olisi sitten jatkettu valon ja muotojen sekä yksityiskohtien kanssa eteenpäin. Jatkossa mennään aina pidempiin poseerauksiin, 2-3 viikonkin mittaisiin, jolloin mennään sitten ns. loppuun saakka.

Ensi viikolla aloitetaan muotokuvan piirtäminen. Aamupäivät vietän edelleen barguen (Julia) kimpussa. Kävin tänään iltapäivällä piirtämässä vaatetettua mallia. Jatkamme samaa ensi lauantaina. Ajattelin keskittyä yleisten asioiden (oikeat mittasuhteet yms) lisäksi nimenomaan vaatteiden ja kankaiden piirtämiseen, en niinkään tavoittele vastaavuutta mallin (lähinnä kasvojen) ulkonäköön. Aika moni lauantaisession osallistujista maalaa öljyväreillä. Mukava seurata miten he etenevät. Ja nuuskia materiaalien tuoksuja...


Silmät piirsin ensin suljettuina (koska ne välillä olivat sitä, tai katsoivat alaspäin), mutta muutin tuon viimeisen 20 minuutin aikana toisin. Samalla muutin kasvojen ilmettä; aika paljon muutoksia ilman että jäi aikaa katsoa menikö kaikki nyt kohdalleen. No, oppia ikä kaikki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti