Seuraavat barguet onkin sitten vähän haastavampia eikä ensimmäisen kanssa tehtyjä virheitä enää katsotakaan läpi sormien. Saattaa joutua vaikka aloittamaan alusta. Itse näkee omassa työssään paljonkin virheitä, joista osasta tietää mistä ne johtuukin: kärsimättömyys ja hoppuilu. Sen tiesinkin jo etukäteen joten tiedän mitä vastaan tässä kamppaillaan...
Iltapäivisin taas piirretään elävää mallia, lähinnä pyritään löytämään se mallin 'gesture' eli ilme, ja saamaan se paperille ja mahdollisimman oikealla anatomialla ja mittasuhteilla. Mihinkään realistiseen yksityiskohtien esittämiseen tai puolivarjoihin(kaan) ei vielä ole tarkoitus mennä. Vain täysvarjo tehdään yhdenmukaisella varjostuksella. Tarkoituksena on että tällainen luonnos sitten siirretään kankaalle kun aloitetaan maalaaminen, ja se onnistuu parhaiten tällaisen piirrustuksen pohjalta.
Tässäkin on oma kärsimättömyys se isoin vastus, puhumattakaan sitten teknisistä asioista kuten mittaaminen, mittojen siirtäminen paperille, mittasuhdeiden havainnointi ja niiden vieminen piirustukseen siten että työ näyttää kuitenkin 'hyvältä'.
Valmis ensimmäinen bargue -työ. Lähes kaikkeen on tehty 2B -lyijykynällä, joitakin viivoja ja varjoja 2H tai H -kynällä.
Seuraavaksi sitten tällainen. Viivotinta käytetään vain alussa mittaamaan että paperit ja pystysuora lanka ovat viivasuorassa, sen jälkeen sillä ei tehdä mitään. Mitat etsitään, löydetään ja siirretään paperille langalla mittaamalla sekä arvioimalla parhaan kykynsä mukaan...
Tämän iltapäivän (3 tuntia taukoineen) luonnos elävästä mallista. Ensin teen pienen hahmotelman ylänurkkaan ja sen jälkeen varsinaisen piirustuksen kimppuun.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti